Lumivaimo

ehkä olen sekaisin lopputalvesta
pihalla lumivaimon kanssa
puhumassa menneistä intiaanikesistä
suunnittelemassa tulevia
pakettimatkoja etelämmäs,
kysyn siltä
pysyisitkö vierellä
öinä kun lakanat muuttuvat liisteriksi
kun halvan hotellihuoneen ilmanvaihto pragaa
eikä auki olevasta ikkunasta
saavu kuin siestalta myöhästyneitä tuulahduksia
(minibaarikin on irrotettu seinästä)
lupaan tarjota jääsmoothien aamulla
                                               illalla jäätelöt rantabaarissa
pyytää tarjoilijalta hänen drinkkiinsä lisää jäitä (jota juo jo jäisestä lasista)
ja tiedän, olen halpamainen:
ostaisin meille vielä toiset   ehkä kolmannetkin
sulattaakseni viimeisetkin jäiden rippeet
mutta muistutan myös:
en koskaan puhu lämpimikseni

Ihan kaikesta

He puhuivat hampaiden koloihin jääneillä sanoilla
sydämen murjotuilla lihaksilla
unohdetuilla hetkillä
kadotetuilla kielillä joissa on tuhansia kiertoilmauksia

koska ihan kaikesta
ei ole helppoa puhua.
He olivat vihaisia
ja he olivat pahoillaan,
toistensa ja itsensä puolesta

lähtiessä he halasivat
ja kiittivät,
ihan kaikesta

kas kun
kaikkien kanssa ei voikaan puhua noin ihan kaikesta

(nimetön)

Yömyöhällä nuotion äärellä kolme hirveä katseli savuvanoja.

"Eikö tuo näytä ihan käärmeeltä?", kysyi yksi

"Entäs tuo kaarre tuolla naaraan uumalta?", kysyi toinen

"Mutta näettekö tuon kirkkaan kiemuran tuolla ylhäällä?", kysyi kolmas

"se näyttää ihan Kuun sirpiltä."

Yöllinen keskustelu, osa 2

Yömyssyn aikaan jatkettujen ajatusten jatkoilla

olohuoneen sohvalla höyryävät kupit kädessä yhden kynttilän valossa keittiössä parvekkeella tupakan savun katveessa

keskustelivat hampaiden koloihin jääneillä sanoilla nielaistuilla kielillä hikisin huulin he olivat
ja he olivat



ja sitten he olivat
kiitollisia
harvassa ne joiden kanssa voi keskustella noin