ennen ens kesän loppuu
kaivan metsistä keräämistäni muoviroskista
tehdyt siipeni säilöstä
meen lintujen lentokentälle kysymään sukulaisiltani
joutsenilta, jos
voisin tulla mukaan matkalle Lintukotoon
lähtöä edeltävänä iltana kapuan kaupungin
korkeimman talon katon reunalle kattomaan
viimesen kerran yli rakkaan ja masentavan
lähiömaiseman
räpyttelen siipiäni ja rääyn IHMISKUNTA
OLI MIELIPUOLI
HYPPÄS
KATOLTA JA KUOLI
IHMIIS-KUNTAAA
NÄNÄNÄNÄNÄNÄNÄnäää
ja sitt mä hyppään,
kaikki päättyy viel hyvin
turha toivo ihmisyyden ydin.
muoviset siivet mun selässä
ehitkö emo näkemään ensipyrähdystä?
esivanhemmat taputtaa olalle vai onks se
tuuli?
ei, mun on pakko tuntee niiden tekevän niin
etten
kuvittelis muuttuneeni hulluksi kuunneltuani
vuosii niiden kuiskauksii
tarkemmin ku heikkojen signaaleiden
surinointia tai megatrendien surutulitusta
shamaanirummun tahti kiihtyy vasemman
rinnan alla
veri kohisee suonten koskissa vapaana mä,
räjäytin padot ja voimalat: Haistakaa
paska virtavalta!
jos katot silmiin, näät etten voi ees enää
yrittää peittää mitä pulppuaa pinnan alla,
nää pronssiset karhunhammasgrilssit suussani
ei oo mikään vitsi
mä purin kalterit ja ketjut rikki, irti
rouskutin pirstaleiksi ettei mua enää
saatais kiinni
koska vankilasta voi vapautua mutta pään sisänen lintuhäkki
tekee kaikista lopulta oman vankeutensa
romantisoijia, siks
olkoon mieli puhuri aarnimetsässä,
koskematon tunturijärvi
suonsilmän läpitunkeva katse ja lumituiskussa
villisti rakastelevat hiutaleet
mut eihän ne joutsenet huoli matkaan mua
kysyy mitä siellä tekisin muka –
ja niin, muovisine siipineniki oon vaa linnun irvikuva
ja nimenomaan,
mut matkalle on päästävä,
mä lennän Lintukotoon pääni sisällä
ja yritän tuoda mukanani lämpöä lempenä
palatessani keväällä
(Kirjoitettu vuoden 2016 Poetry Slamin EM-kilpailuihin, annettuna teemana "Utopia".)