20.6.2016

Aarteet rannalla




I


Emme välitä merten rantahietikoilla auringon ottamisesta

aallokoissa parasta ääni   jo pari minuuttia hiljaa sen keskellä
vie syvään   joka jää päälle

Parasta on tonkia meditaatiosykäysten rannalle kuljettamia aarteita:
kiviä simpukoita pyöreäkulmaisia tiilenpalasia
omituisia putkimaisia rakkulajuttuja joista ensimmäisenä mieleentyy korallit
(olemme nähneet niitä luontokirjoissa ja -dokumenteissa).

Nousuveden innon ja rannan muodon muovaamat aarreaitat
tulvillaan myös yllätyksettömämpiä:
tamponeja muoviputkien pätkiä rytistyneitä limsatölkkejä,
huutamassa ihmistä ympäristötaideteoksen ääreen
jonka tekijän taidokkuutta en voi kyseenalaistaa koska
jos jaksaisin
itkisin



Tai no, nyt se ei ole jaksamisesta kiinni
liian onnellinen hänen seurastaan ja rantailusta
vasta myöhemmin näytän taas tuimalta tai vain vakavalta
hänen kysyessään sille syytä en haluaisi vastata,
on kurjaa olla raskasta seuraa, myöhemmin kyllä
saan ymmärtää että juuri tuo tekee seurastani raskasta,


II


No, joka tapauksessa
aarteiden keräystyylejä on monenlaisia, esim.
-          jotkut keräävät ensin tehokkaasti ison röykkiön, sitten istuutuvat ja valikoivat parhaat
-          jotkut ottavat mukaan matkamuistoksi yhden helposti poimittavan, riittävän kivan (se on usein märkä ja vasta kotona huomaa sen oikean, paljon kulahtaneemman, sävytyksen)
-          jotkut keräävät tarkasti valikoiden erilaisia ja mahdollisimman ehyitä tai muuten jännittävän muotoisia, vertailevat keskenään kahta samankaltaista ja asettavat vähemmän kiinnostavan takaisin hietikolle, jotta joku toinen voi löytää sen. Saaliista tulee usein liian iso ja osa löydöistä on pakko jättää majapaikan pöydälle (ja se tekee pahaa)
-          jotkut keräävät edellistä hieman laveammalla otteella tietäen jättävänsä osan majapaikan pöydälle (vaikka se tekeekin pahaa), mutta kaikissa kivissä on oma erityinen muotonsa ja simpukoiden sävyissä hienoiset eronsa, joten lopullisen valinnan tekeminen jo rannalla on mahdoton
-          jotkut eivät kerää ollenkaan, mutta jos joku antaa heille tekemänsä löydön, he ottavat tämän kiitollisina vastaan
-          jotkut eivät viitsi itse nähdä vaivaa, vaan pyytävät muita innokkaita jakamaan osan saaliistaan heidän kanssaan tai keräämään heille erikseen. He pettyvät usein, koska aarteet eivät vastaa heidän mielikuviaan.
-          jotkut esittävät ettei heitä muka kiinnosta, mutta rannalta lähtiessä, kun kukaan ei katso, he noukkaisevat maasta jonkun jotenkuten välttävän aarteen
-          jotkut ovat tehneet keräyksestä itselleen ammatin eivätkä enää niin usein näe löydöissään mitään innostumisen arvoista, muuta kuin ehkä rahallisessa mielessä
-          jotkut nostelevat aarteita ylös etsien täydellisyyttä, mutta asettavat aarteet tarkasti löytöpaikoilleen jotteivat muuttaisi niiden luonnollista kulkua
-          jotkut keräävät vain seuran vuoksi, he eivät välttämättä tiedä mikä on hyvä löytö, joten he keräävät vähän kaikenlaisia ja osa löydöistä on usein hyvin samankaltaisia
-          jotkut keräävät, jotta joku oikea keräilijä huomaisi heidät ja aloittaisi keskustelun, tai sitten he itse aloittavat sen (esim. ”Keräiletkö täällä useinkin?”). Heillä on keräilystä romantisoitu kuva ja useimmiten heidän unelmiensa ihminen ei tulekaan rannalle keräilemään juuri silloin kuin he ovat siellä. Paikalle eksyy vain joku kumaroitunut vanhus. He katkeroituvat ja vaihtavat harrastusta, mutta sama toistuu.

Lisäksi on huomionarvoista, että keräilijät valikoivat löydöksiään hyvin erilaisin kriteerein esim. löydöksen tuntuman, muodon, värin, ”fiiliksen”, koon ja mututuntuman ja siihen perustuvan harvinaisuuden mukaan

usein kriteerejä on useampia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti