I
Emme välitä merten rantahietikoilla auringon
ottamisesta
aallokoissa parasta ääni jo pari minuuttia hiljaa sen keskellä
vie syvään joka jää päälle
Parasta on tonkia meditaatiosykäysten rannalle
kuljettamia aarteita:
kiviä simpukoita pyöreäkulmaisia tiilenpalasia
omituisia putkimaisia rakkulajuttuja joista ensimmäisenä
mieleentyy korallit
(olemme nähneet niitä luontokirjoissa ja -dokumenteissa).
Nousuveden innon ja rannan muodon muovaamat aarreaitat
tulvillaan myös yllätyksettömämpiä:
tamponeja muoviputkien pätkiä rytistyneitä
limsatölkkejä,
huutamassa ihmistä ympäristötaideteoksen ääreen
jonka tekijän taidokkuutta en voi kyseenalaistaa koska
jos jaksaisin
itkisin
Tai no, nyt se ei ole jaksamisesta kiinni
liian onnellinen hänen seurastaan ja rantailusta
vasta myöhemmin näytän taas tuimalta tai vain
vakavalta
hänen kysyessään sille syytä en haluaisi vastata,
on kurjaa olla raskasta seuraa, myöhemmin kyllä
saan ymmärtää että juuri tuo tekee seurastani
raskasta,
II
No, joka tapauksessa
aarteiden keräystyylejä on monenlaisia, esim.
-
jotkut keräävät ensin tehokkaasti ison
röykkiön, sitten istuutuvat ja valikoivat parhaat
-
jotkut ottavat mukaan matkamuistoksi yhden
helposti poimittavan, riittävän kivan (se on usein märkä ja vasta kotona huomaa
sen oikean, paljon kulahtaneemman, sävytyksen)
-
jotkut keräävät tarkasti valikoiden
erilaisia ja mahdollisimman ehyitä tai muuten jännittävän muotoisia,
vertailevat keskenään kahta samankaltaista ja asettavat vähemmän kiinnostavan
takaisin hietikolle, jotta joku toinen voi löytää sen. Saaliista tulee usein
liian iso ja osa löydöistä on pakko jättää majapaikan pöydälle (ja se tekee
pahaa)
-
jotkut keräävät edellistä hieman
laveammalla otteella tietäen jättävänsä osan majapaikan pöydälle (vaikka se
tekeekin pahaa), mutta kaikissa kivissä on oma erityinen muotonsa ja
simpukoiden sävyissä hienoiset eronsa, joten lopullisen valinnan tekeminen jo
rannalla on mahdoton
-
jotkut eivät kerää ollenkaan, mutta jos
joku antaa heille tekemänsä löydön, he ottavat tämän kiitollisina vastaan
-
jotkut eivät viitsi itse nähdä vaivaa,
vaan pyytävät muita innokkaita jakamaan osan saaliistaan heidän kanssaan tai
keräämään heille erikseen. He pettyvät usein, koska aarteet eivät vastaa heidän
mielikuviaan.
-
jotkut esittävät ettei heitä muka kiinnosta,
mutta rannalta lähtiessä, kun kukaan ei katso, he noukkaisevat maasta jonkun
jotenkuten välttävän aarteen
-
jotkut ovat tehneet keräyksestä itselleen
ammatin eivätkä enää niin usein näe löydöissään mitään innostumisen arvoista,
muuta kuin ehkä rahallisessa mielessä
-
jotkut nostelevat aarteita ylös etsien
täydellisyyttä, mutta asettavat aarteet tarkasti löytöpaikoilleen jotteivat
muuttaisi niiden luonnollista kulkua
-
jotkut keräävät vain seuran vuoksi, he
eivät välttämättä tiedä mikä on hyvä löytö, joten he keräävät vähän
kaikenlaisia ja osa löydöistä on usein hyvin samankaltaisia
-
jotkut keräävät, jotta joku oikea keräilijä
huomaisi heidät ja aloittaisi keskustelun, tai sitten he itse aloittavat sen
(esim. ”Keräiletkö täällä useinkin?”). Heillä on keräilystä romantisoitu kuva
ja useimmiten heidän unelmiensa ihminen ei tulekaan rannalle keräilemään juuri
silloin kuin he ovat siellä. Paikalle eksyy vain joku kumaroitunut vanhus. He
katkeroituvat ja vaihtavat harrastusta, mutta sama toistuu.
Lisäksi on huomionarvoista, että keräilijät valikoivat
löydöksiään hyvin erilaisin kriteerein esim. löydöksen tuntuman, muodon, värin,
”fiiliksen”, koon ja mututuntuman ja siihen perustuvan harvinaisuuden mukaan
usein kriteerejä on useampia
